maanantai 16. heinäkuuta 2012

14.7.2012 W-H Ratamestaruus 2012

Kilpailu oli kauden ensimmäinen Tuomarinkartanon nurmikkoradalla. Olimme ilmoittaneet Martan ja Stellan narttujen ratamestaruuskilpailuihin ja Pertin 280 m sijoituskilpailuun. Edellisenä viikonloppuna Martan kausi sai kuitenkin pienen tauon, kun ne "odotetut" juoksut alkoivat pari viikkoa etuajassa. Stella lähti kuitenkin haastamaan tasokasta whippettien narttuporukkaa, ensimmäistä kertaa kilpailuun ja heti avoimeen, ensimmäistä kertaa nurmikkoradalle, ensimmäistä kertaa kaksi starttia saman päivän aikana. Paljon uutta siis tapahtui yhdelle päivälle. Kilpailuttajan epävirallinen tavoite oli päästä A-finaaliin ja saada kokemusta 6 koiran lähdöstä. Etukäteen olin jo päättänyt, että toista vapaaehtoista alkuerää ei juosta, vaikka finaalipaikkaa ei tulisikkaan.


Stella lähti kopista 5 painoi heti sisälle. Hieman kevyttä kylkikontaktia kanssakilpailijoiden kanssa, kuten 350m lähdössä yleensä tapahtuukin. Pää kesti hakea ykköspaikalle ja juosta sisälinjaa vaikka Fila puuskuttikin ihan takana. Ensimmäinen startti ja koira aloitti upeasti voitolla, aika oli mukava 23.35 sek 350 m matkalla.


Stella valkoisella 3 manttelilla (c) Erkki Ruusunen


Race 8 - WH Ratamestaruus 2012 - 1. qualification - Female Whippet - 350m
POS         DOG NAMETIMESPEEDGAPINFO
#1     Ankaa Speedy Star 23"3514.99 m/sSERTK
#2     Finlady van Dia-Robinne 23"3814.97 m/s+ 0.45 mSERTK
#3     Tuulikellon Diivaco 23"7514.74 m/s+ 5.89 mSERTK


Ranking after qualifications - Female Whippet
POSITION         DOG NAME1st round2nd roundBEST TIME
#1   Oochigea's Izbyiroces23.0023.00
#2   Ankaa Speedy Star23.3523.35
#3   Finlady van Dia-Robinne23.3823.38
#4   Fast Pack's Against All Odds23.4723.47
#5   Macarenan Bingo23.6323.63
#6   Tuulikellon Diivaco23.7524.0723.75
#7   Culann's Onta23.8223.82
#8   Paletin Rainbow24.1524.15
#9   Of Streamline Foxy Lady24.1824.18


Finaalissa koppiarvonta oli suosiollinen ja Stella sai lähtökopin 1. Lähtö onnistui ja Stella onnistui upeasti pääsemään ensimmäisestä kaarteesta nousten kärkisijalle takasuoran ajaksi. Kaarteessa ilmeisesti kokemattomuus kostautui ja Stella ei osannut pitää kärkipaikkaa maaliin asti. Kaarre oli muutenkin tosi ruuhkainen (viides ja kuudes koira kolaroivat kuperkeikkojen kera) ja olen tyytyväinen, että koira säilyi ilman suurempia osumia maaliin. Sijoitus maalissa oli 4/6.


Stella sinisellä 2 manttelilla. (c) Erkki Ruusunen
A-Final - WH Ratamestaruus 2012 - Final - Female Whippet - 350m
POS         DOG NAMETIMESPEEDGAPINFO
#1     Oochigea's Izbyiroces 23"4314.94 m/sSERTK
#2     Fast Pack's Against All Odds 23"5114.89 m/s+ 1.19 mSERTK
#3     Finlady van Dia-Robinne 23"5814.84 m/s+ 2.23 mSERTK
#4     Ankaa Speedy Star 23"7514.74 m/s+ 4.72 mSERTK
#5     Macarenan Bingo 24"7314.15 m/s+ 18.40 m
#6     Tuulikellon Diivaco 26"9113.01 m/s+ 45.26 m
Stellan tavoitteet täyttyivät hyvin ja tästä on hyvä jatkaa. Kuntokäyrä Stellan osalta on nousussa ja katsotaan rauhassa mihin asti se vielä tällä kaudella johtaa.


Pertti juoksi täyden kuuden koiran sijoituslähdön mukana oli nuoria koiria, mutta myöskin kokeneita juoksijoita. Pertti juoksi rutiinijuoksun, sijoittuen lähdössä neljänneksi ajalla 19.00.


Pertti valkoisella 3. manttelilla (c) Kerttu Haaslahti

Race 31 - Graded Race - Mixed - 280m
POS         DOG NAMETIMESPEEDGAPINFO
#1     Jewgenistajan Pirtti-Hirmu 18"5015.14 m/sSERTK
#2     MaXwin Gamma 18"5415.10 m/s+ 0.60 mSERTK
#3     MaXwin Google 18"6215.04 m/s+ 1.80 mSERTK
#4     Lekurin Ekspertti 19"0014.74 m/s+ 7.37 mSERTK
#5     Paletin Rapidfire 19"1314.64 m/s+ 9.22 mSERTK
#6     Just Nosy Sandstorm 19"6314.26 m/s+ 16.12 m


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti