sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Martta astutettu 9.-11.11.11

Kävin Martan kanssa saksassa Soetsin kaupungin vieressä sijaitsevassa kylässä tapaamassa Sam-nimistä komeaa whippet-urosta. Astutus onnistui ainakin teknisesti hyvin, joten nyt jäämme odottamaan tuottaako tapaaminen toivottua tulosta.


Surumu vom rauhen Meer
Sam virallisemmalta nimeltään Surumu vom rauhen Meer on nelivuotias uros, joka on niittänyt useita huipputuloksia Euroopan radoilta. Nimi on tuttu myös suurista finaaleista, kuten kolmesta viimeisestä EM/MM ratafinaalista, joista parhaana Beringenin #2 sijoitus. Munsterissa "FCI 100" -kilpailussa sijoitus oli 4. Myöskin voittoja on napsahtanut mukavasti, sillä mm. Rotterdam Derbyn voitto 2010 on tuoreessa muistissa. Tittelirivi saksassa on venähtänyt kiitettävän mittaiseksi, joten jokaista kilpailua ei tässä yhteydessä tarvitse mainita. Sam on upealuonteinen koira kotioloissa, sain todeta sen itse asuessani Zuberin perheen luona koko Martan astutusmatkan ajan. Sam on mitattu saksassa 50 cm korkeaksi, joka pitää aika lähelle paikkansa, tästä kertoo paino joka on 15,5 kg paikkeilla lihaksikkaalla koiralla kisakunnossa sekä omat mittaukset joita epävirallisesti tein astutusmatkan yhteydessä. Sam täyttää saksassa kaikki jalostusvaatimukset, joten näyttelytulokset löytyy, myostatin bully-testi on N/N jne..

Mikäli kaikki menevät niinkuin pitää, syntyvät  pennut tammikuun alkupuoliskolla. Kyselyihin vastataan puhelimitse tai sähköpostilla.




Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti